![]() |
|||||||
|
APINA JA GORILLA, KÄVELIVÄT TORILLA 14.12.2008 Voi hyvänen aika näitä esityksiä Beweä vastaan. Mikä se on kun helsinkiläisiä vastaan ei osata pelata, mitelläänpä matsi sitten Kuopiossa, Helsingissä tai vaikka Vatikaanissa? Kyllä muut kärkijoukkueet voidaan laittaa ahtaalle, mutta ei Beweä. Ehkä siksi, että Bewe on se suuri ja iso, jota eivät saa pikkuseurat tökkiä. Näin ainakin Kuopiolaisleirissä asia taidetaan iskostaa, sillä niin hampaattomia ovat olleet Devils-suoritukset molemmissa kauden kohtaamisissa. Atlantin valli nitisee Ottelun alku näytti jopa arveluttavan hyvältä isäntien silmälaseista mulkoiltuna, sillä peli pysyi tasaisena ja hyökkäykset aaltoilivat puolelta toiselle kuin ”oikeassa” pelissä konsanaan. Bewen avausmaalia saatiinkin odottaa pitkälle yli kymmenennen minuutin, joka kuitenkin kuitattiin hetimiten tasoihin savolaisvoimin. Erän loppupuolella jyvät alkoivat pikkuhiljaa erottua akanoista: Devilsille sattui kaksi selkeää virhettä, joista Bewe rokotti välittömästi kysymättä siihen lupaa isänniltä. Tilanne olikin yhtäkkiä lukemissa 1-3 ja tuska mielikuvineen alkoi nostaa päätään. Enteet olivat pahat, näinkö meille kunnon miehille taas käy? Erätauolle poistuttiin siis lukemissa 1-3, hyvinkin mietteliäänä. Atlantin valli murtuu Ja jos Beweä vastaan edes enteilee tai edes hiukankin kummeksuu, niin siitähän ei seuraa muuta kuin rehellinen selkäsauna tai vähintään verilöyly. Maali kerrallaan, joukkueena ja yksilöinä, Helsinkiläiset löivät vettä myllyyn sellaisella vauhdilla, että ihan hirvitti. Kotijoukkue oli kuin sylikoira pihalieassa, jota susi ajaa takaa eli odottaa vain väistämätöntä kuoliniskuaan. Toiselle erätauolle poistuivat pelaajat koppeihinsa ja osa yleisöstä koteihinsa lukemissa 4-12. Se oli taas siinä. Pahuksen Bewe. Atlanttia ei ole olemassa Ottelun viimeinen erä oli kosmetiikkaa ja tyhjyyttä suuren myrskyämisen jälkeen, jossa lilluttiin niin sanotusti haaleassa vedessä sen kummemmin tekemättä mitään. Devilsillä oli kuitenkin asennetta yrittää pelata peli loppuun asti kunnialla. Tavoitteena olikin pelata voittoerä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Bewe vei tämänkin erän, nyt lukemin 0-5. Kotijoukkueen myönteisestä asenteesta ja katseesta ylöspäin kuvaa hyvin Devils-hyökkääjä Pesosen tiuskaisu jäähyboxissa ottelun loppuminuuteilla: ”No, eipähän p*****e mennyt ainakaan läpi!”, kun mieheltä tivattiin syytä jäähyyn toimitsijoiden toimesta. Tätä asennetta kaivataan jatkossakin, mikäli aiotaan päästä tavoitteeseen eli kuuden joukkoon. Kokonaisuus pelistä on kuin veteen piirretty viiva Mikäli etsimme positiivisia asioita päivän ottelusta, niitä löytyy ehkä kaksi kappaletta: toinen mainitaan edellisessä kappaleessa a`la Pesonen ja toinen on se, että ottelun alussa Devilseillä oli pienenpieni sauma järkyttää otteluun selkeästi suosikkina lähtenyttä Beweä. Mikäli edes muutama niistä lukuisista avopaikoista olisi saatu maaliin, olisimme voineet johtaa ottelua ensimmäisen erän jälkeen hyvinkin. Mahdollisuuksia tarjottiin, mutta ei auta selitellä pätkääkään jos loppujenlopuksi hävitään lukemin 4-17. On tämä veijari peli, tämä kaukis. Jouluviikot ja tuleva vuosi Tulevan joulutauon aikana Devils harjoittelee hyvinkin risaisesti jäähallin aukioloaikoja lutvien. Jäälle päästään kuitenkin riittävästi niin, että heti ensi vuoden alusta olemme riittävässä lyönnissä sillä silloin pelataan kauden tärkeimmät pelit savolaisjoukkueen osalta: 3.1 Lieksa vieraissa, 6.1 Epa Kuopiossa ja 11.1 Duo Kuopiossa. Näistä kun otetaan neljästä kuuteen pistettä, niin tavoitteemme on saavutettavissa. Siis joulun jollotusta kaikille ja uusia vuosia, kuten tapana on toitottaa joka tuutista. Devils – Bewe 4-17 (1-3, 3-9, 0-5) Devils-pelaajien pisteet ottelussa: Devils-toimitus jakaa jokaisesta ottelusta mainetta ja kunniaa niitä ansaitseville henkilöille, tapahtumille tai sattumuksille sattumanvaraisin perustein: Tulospalvelun kummajainen ”Kuopiosta moi, täällä ei ole vielä tullut maaleja”, ilmoitettiin tulospalveluun ensimmäisen erän aikana viiden pelatun minuutin jälkeen. ”Kuopiosta moi, elossa ollaan. Täällä ei tapahdu yhtään mitään. Palataan taas juttuun.”, ilmoitettiin tulospalveluun kymmenen pelatun minuutin jälkeen. Peli päättyi 4-17. Kait siellä jotain tapahtui? Passeli pöytäkirja Kerrankin oli niin, että molempien joukkueitten pelaajalistat sopivat yhteen pöytäkirjaan. Nimiä joukkueilla oli listalla kuin oppikirjasta, Devilsillä 24 ja Bewellä 25. On suorastaan makeaa päästä faxaamaan listoja, kun ei tarvitse seitsemänkymmenen erilaisen paperin kanssa ährätä. Vaikka onhan sekin omanlainen rikkaus, jos listalla on 42 nimeä ja peliin saadaan jalkeille yhdeksän ja mokke… Huomattava parannus Vaikka aiemmin jutussa oli löydetty pelistä vain kaksi positiivista asiaa, niin lisäisin tähän vielä kolmannenkin: toisen erän parannus. Helsingissä hävisimme erän 0-14 ja nyt tuli tauluun vain 3-9. ”Kyllä se ero supistamalla ja laventamalla vielä kiinni kurotaan”, matematikoi joukkueen tilastoniilo, maalivahti Pasi Karttunen, jonka polvi muuten sojottaa edelleenkin tangentin-suuntaan Lieksa-ottelussa tapahtuneen tapaturman johdosta. Toivotamme Pasille paranemisia! |
||||||