DEVILSILLE HYVÄ MUISTUTUS
– Me kaikki olemme kuolevaisia

Jos koskaan voi olla tyytyväinen tappioon, niin nyt oli sen paikka. Kovin odotuksin kauteen kun on lähdetty ja koti-avauksessakin vielä ryöpytettiin sarjanousijaa, niin kyllä kieltämättä osalla porukkaa alkoi olla liian mestarifiilikset pinnassa. Vielä kun liigaturnauksessakin oli pelattu mallikkaasti niin odotukset ylittivät edellisen lähtötason eli puhuttiin ns. superkompensaatioilmiöstä. Toki tiedettiin Lappeenrantalaisten vaarallisuus jo etukäteen, mutta se ei luultavasti iskostunut joukkueen pääkoppaan laisinkaan sillä pataan tuli ja ansaitusti. Hölmöjä virheitä, ylivoimahyökkäyksiä omaan päätyyn, riplailuja ja ylimalkainen johtoasema kasasivat meille sellaisen kummun että siitä ei päästy yli.

Ottelun alku tasaista vääntöä

Mittelön alku osoitti karulla tavallaan sen, että nyt on kyseessä sarjan kärkijoukkueitten kohtaaminen. ”Onpa outoa pelata pitkästä aikaa, kun saa äijää ajaa ja mailalla lyödä. Ja vauhtiakin on kuin eri planeetalta verrattuna sarja-avaukseen tai liigaturnaukseen”, tuumasi Devilsin Iron Maiden pakkipari Liimatainen – Viljakainen kuin yhdestä suusta erän tiimellyksessä. Tottahan se oli, nyt olikin tosi kyseessä. Nyt oli sarjamatsi, jossa taisteltiin pisteistä. Maaleja paukuteltiin tasatahtiin pari molemmille ja erätauolle liu`uttiin lukemissa 2-2.

Toisessa erässä Devils pelasi tennistä

Kun ottelu on lukemissa 6-3, se yleensä päättyy toisen erävoittoon. Näinhän se olisi, jos lajina olisi tennis. Mutta tässä tapauksessa pelattiinkin kaukista, jonka tiedosti valitettavasti vain kotijoukkue. Devilsin siirtyessä Jani Puustisen alivoimamallilla 3-6 johtoon, valtasi savolaisten mieliin ajatus voitosta. Näin ei saisi ikinä käydä. ”ERÄ KESTÄÄ 20 MINUUTTIA JA OTTELU 60 MINUUTTIA”, teroitti valmentaja Juntunen suojattejaan turhaan. Erän viimeisen kolmen minuutin aikana vastustaja rokotti kuopiolaisia kolme kertaa nousten ottelussa tasoihin, samalla säikäyttäen paholaiset maanrakon. Tätä edelsi kotijoukkueen siirtyminen kahteen pelaavaan kenttään vieraitten jatkaessa johtoasemassa tutulla kolmella vitjalla. Erätauolle jotensakin lukemin 6-6 ja peli oli taas avoin, lukuun ottamatta sitä seikkaa että kotijoukkueella oli hurmostila päällä ja vierailla ei.

Ottelun loppu täyttä puutaheinää

”Olipa aika huono erä tämä kolmas erä”, lausui ottelun erotuomaripari toisilleen poistuessaan kentältä. ”Olipa aika huono erä tämä kolmas erä”, lausui Devils-miehistö toisilleen poistuessaan kentältä. Aivan sama, mitä erotuomarit puhuu ja mitä ei, niihin ei Devils kaatunut vaan omaan näppäryyteensä tai näppärättömyyteensä. Kyllä homma olisi pitänyt ratkaista jo toisessa erässä pitämällä hankittu kolmenmaalin johto. Erän puoleenväliin pelattiin maalintarkkaa peliä, kunnes kotijoukkue siirtyi maalin johtoon. Sitten kahden. Sitten kolmen. Tässä vaiheessa ei auttanut edes aikalisä ja meditointipuheet, sillä pallo oli annettu kotijoukkueelle. Paha on rykäistä kun paska roikkuu jo puoliksi ulkona. 10-6 tilanteesta noustiin näennäisesti loppulukemiin 10-8, mutta ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä enää kolmannen erän puolenvälin jälkeen.

Opetustuokio, joka poikii menestystä

Välittömästi ottelun jälkeen alkoivat Kuopion torilla purinat: ”Ei ne pärjänny kun ei kaikki varkautelaiset olleet mukana”. Aivan sama vaikka rintamäkeläiset olivat olleet mukana, ei tuollaista peliä voi tai saa luovuttaa vastustajalle. Devilsin materiaali kun riittää voittamaan otteluita ilman apuvoimiakin tai heidän kanssaan. ”Täysin voitettavissa oleva matsi, josta tulikin nyt sangen opettavainen tapahtuma meille”, mietiskeli huoltaja Puranen linja-automatkalla kohti kotikontuja sunnuntai-iltana. ”Joo, kyllä tämä olisi voinut kääntyä meille, niin kuin tuo edellä ajanut auto”, letkautti tunnelmaa keventävän heiton huumori-maalivahti Karttunen kotiporstuansa liepeillä. Näinhän se oli, muttei kääntynyt. Uutta matoa koukkuun ja katse ylös kohti tulevaa ottelua. Silloin kaadetaan Bewe Kuopiossa.

LAUANTAIN PELI NIIRALASSA KLO 16.00!!!!

Joissain tiedoissa pelipaikkana lukee Lippumäki, mutta tieto on virheellinen. Laittakaa sana kiertämään, kuunnelkaa radio Iskelmää tai lukekaa Savon Sanomista, niin osaatte oikealle hallille.

DEVILS – BEWE SPORT HELSINKI 7.11 KLO 16.00 NIIRALASSA.
Kahvio myy makkarata ja melliä, melli se osaa vatsaa helliä.

RB-93 - Devils 10-8 (2-2, 4-4, 4-2)

Devils-pelaajien pisteet ottelussa:
Tommi Huovinen 2+1, Jani Puustinen 2+0, Markus Venäläinen 1+3, Eemeli Sissonen 1+2, Pekka Palm 1+1 ja Antti Heiskanen 1+1.


Arvosana joukkueelle: 7

Devils-toimitus jakaa jokaisesta ottelusta mainetta ja kunniaa niitä ansaitseville henkilöille, tapahtumille tai sattumuksille sattumanvaraisin perustein:

Kapteeni-koukun ruokala

Tästä paikasta on muodostumassa klassikko. RB-93:n joukkueille lähettämä ruokailutarjous kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen ja vielä niin, että ruokailette itse paikanpäällä. Ensivaikutelma lounaspaikasta on raju, joka tuo mieleen Kaurismäen, Pellonpään, Tulitikkutehtaan Tytön ja Rosson kaikki yhtaikaa. Mielikuvat jatkavat samalla linjalla astellessa paikkaan sisään, mutta kun kauhaisee ensimmäisen kerran herkullista kinkkukiusausta naamariin voi olla varma, että täällä ei ole saanut puukosta muut kuin lehmä joka on silvottu ateriaan perunoitten kaveriksi. Aivan helvetin hyvää ruokaa, hanasta saa olutta ja siideriä sekä tauluteeveestä näkyy naistennistä. Devils varaa jo nyt ruoat kevään keikalle, mikäli tiet RB:n kanssa kohtaavat pudotuspeleissä. Suosittelen aivan oikeasti! Tosin hienohelmat ja rillipäät älkööt vaivautuko.

Pelätty sikainfluessa

Ennen ottelua keskusteltiin vastustajan kanssa sikainfluenssan vaikutuksesta matsiin. Sovittiin että ei kätellä matsin jälkeen, vaan hanskataan nykytyyliin rystysvitoset. Tauti ei kuitenkaan ilmiselvästi tartu valmentajiin, joukkueenjohtajiin tahi huoltajiin, sillä pelaajien rystystäessä jäällä taustaporukka löi samaan aikaan käsipäivää kaukalon laidalla niin että nahka paloi. Voisiko tästä olla pääteltävissä se, että ykkösvalmentajilla mahdollisten oireitten puhjetessa puhutaan edelleen H1N1-taudista mutta kakkosvalmentajilla se onkin H2N2, huoltajilla HHNH ja autokuskeilla HANA? Muistakaa hanat, sanovat influenssan estäjät käsienpesijöille, mutta sananmuunnoksin saman voivat puolestani lukea ne jotka ovat keksineet koko influenssan. Lintu-, kala-, kana-, pekoni-, herkkusieni- ja ananasinfluessa vai mitä näitä nyt hullunlehmäntauteja onkaan? Liioittelua, rankasti liioittelua sanon minä.

Ottelutapahtuma Lappeenrannassa

Allekirjoittanut on mieltynyt kisapuiston halliin. Vaihtoaitiot ovat aivan vierivieressä, kokonaisuus on tilava ja täällä ei ole yritetty haukata liian suurta palaa kerralla. Itse kotijoukkue on aina sopivan v-mäinen vastustaja, sillä täällä syntyy aina tiukka vääntö loppujenlopuksi vaikka kuinka johtaisi kesken pelin. Lindfors ja Mönkkönen (manageri/joukkueenjohto) hoitavat homman jämäkästi sekä pukuhuoneessa on tilaa, kuntopyöriä ja hierontaplinttejä pommisuojineen. Varsinkin vaihtoaitiossa on tunnelmaa: ”Kiviä taskuun”, huudettiin RB:n Ikoselle miehen horjuessa Devils-maalilla vierasjoukkueen toimesta. ”Ei siihen tartte kiviä taskuun, jos käsille lyödään”, oli välitön vastaus noin kahden metrin päästä kotijoukkueelta. Odotankin siis innolla, jahka pelit tiivistyvät ja päästään pleijareita vääntämään niin millaista keskustelua silloin onkaan luvassa! Tiivis tunnelma on hyvä tunnelma, kunhan ei käsiksi käydä.



Henrys pub


Mainostoimisto Adaris

• Kirjoita vieraskirjaan
Lue vieraskirjaa

Etusivulle