DEVILS LÄNSIRANNIKOLLA – erää vaille valmista?

Männä pyhinä hangattiin jäistä parkettia savolaisvoimin aina Raumalla ja Porissa saakka. Mukaan tuomisina olikin varsin kypsät pari pistettä UKP:ltä ja puoliraaka-medium-plus peli hallitsevaa mestaria Kärppiä vastaan. Tämä olikin seurahistorian ensimmäinen kerta, kun ylipäätään rannikolta on pisteitä rapissut. Se on hyvä suunta se.

UKP NITISTETTIIN ALIVOIMALLA

Viikonlopun ensimmäinen vastustaja tiedettiin ennalta vaikeaksi palaksi: punanutut tulisivat päälle fyysisyydellä, ottelun alkuun kovalla temmolla ja yhdellä vähemmän vastustajaa kunnioittavalla hemmolla. Tämä kaikki kävikin toteen, sillä ottelusta tuli juuri niin kiihkeä kuin siitä vain kuviteltiin. Maaleja paukuteltiinkin milloin ylivoimalla, milloin alivoimalla ja ehkä myös tasakentällisin.

Ottelun kulminaatiopisteeksi muodostui toisen erän nahisteluhetken jäähysuma, jossa vierailijoiden Jani Mertaselle tuomittiin 2+5+10 minuuttia, varamaalivahti Huttuselle 10 minuuttia UKP:n #10:n saadessa tietenkin 0 minuuttia. Tapahtuman oli siis tarkoitus viljellä UKP:n ylivoimaa, mutta surkeasti masiinaansa käyttäneet Raumalaiset jäivät ainoastaan yhteen osumaan mahdollisuutensa aikana. Puolestaan Devilsin Markus Venäläinen rokotti kliimaksin hetkellä vastustajaa yhdellä alivoimamaalilla. Näin ollen tilanteesta selvittiin ja kolmas erä oli liki kokonaan vieraitten hallinnassa. Voitto kotiin, sanoi Nicke Licknellkin jo aikoinaan tv:ssä.

UKP Rauma – Devils 8-12 (4-5, 3-4, 1-3)

Devils-pelaajien pisteet ottelussa:
Pekka Palm 3+1, Antero Putkonen 2+1, Jani Puustinen 2+1, Markus Venäläinen 2+0, Eemeli Sissonen 1+2, Antti Heiskanen 1+0, Jesse Mäkelä 1+0, Huovinen Tommi 0+4, Jari Juvonen 0+1 ja Antero Liimatainen 0+1

Arvosana joukkueelle: 9 -

PORISSA KAKSI HYVÄÄ ERÄÄ JA KOLMAS KUIN KIVIRIIPPA

Sunnuntaina ei voinut enää paljoa vastus koventua, sillä vastapuolelle kurvailivat täksi kaudeksi keltapaitaistuneet Porilaiset Rami Välimaan ja Mikko Peltosen johdolla. Ottelun alku näyttikin sen seikan, että hallitseva mestari oli päättänyt ottaa luulot pois haastajaltaan. 3-0 tilanteen jälkeen myös Devils sai ottelusta kiinni ja kuroi matsin tasaiseksi aina toisen erän loppuun saakka, aina tilanteeseen 6-5. Viimeisessä erässä vieraitten bensa loppui ja Kärpät posrkutti menestykseen lopulta selvin lukemin 11-5.

Kärpät Pori – Devils 11-5 (3-2, 3-3, 5-0)

Devils pelaajien tehot ottelussa:
Eemeli Sissonen 2+0, Markus Venäläinen 1+2, Pekka Palm 1+1, Jarkko Röntynen 1+0 ja Tommi Huovinen 0+1

Arvosana joukkueelle: 7 ½

OLIPA VALLAN MAINIO REISSU – SEURAAVA SUUNTAUTUU SEINÄJOELLE

Mikäli otteluita katsastetaan kokonaisuutena, tämä teki hyvää kuopiolaisille: saatiin voitto, saatiin yhteishenkeä ja saatiin uusia pelaajia rotaatioon Antero Putkosen ja polvileikkauksesta toipuneen Jarkko Röntysen muodossa. ”Nyt pistivät uudet pojat kyllä sellaista näyttöä kehiin, että saavatpa muutkin taistella peliajastaan tosissaan kuin Sven Tuuva Koljonvirralla aikoinaan”, totesi Iisalmesta kotoisin oleva viikonlopun vastuuvalmentaja Ilpo Tauriainen tyytyväisenä pelaajistostaan. Saas nähdä miten ketjut muuttuvat, kun joukkue matkaa tanhulandian lakeuksille tulevana lauantaina. Silloin vastassa jo toistamiseen paikallinen Pallo & Boys. Ottelu alkaa lauantaina klo 17.00 ja tavoitteena vain ja ainoastaan kaksi pistettä, tulivatpa ne sitten työllä tai tuskalla saatikka naatiskellen tai helpolla. Todennäköisesti ei ainakaan helpolla.

Devils-toimitus jakaa jokaisesta ottelusta mainetta ja kunniaa niitä ansaitseville henkilöille, tapahtumille tai sattumuksille sattumanvaraisin perustein:

Lehdistö tietää kaiken
Ainainen puheenaihe kaukalopallopiireissä on median vähäinen huomio lajia kohtaan. Savossa tähän saatiin vihdoin iloinen poikkeus: maanantain Savon Sanomissa oli ensimmäisen kerran kuvallinen juttu Devilsin vieraspelistä. Muuten ok, mutta kuvassa oli ainoastaan valmentaja Juntusen pää. Tämä askarruttaa siksi, että kyseinen herra ei edes ollut mukana koko rannikon kiertueella! Ja oli vielä kaiken kukkuraksi antanut haastatteluja lehteen viikonlopun matseista!? No, tottahan se siis on koska se lukee lehdessä. Hyvin oli meditoimalla näköjään tiennyt mitä pojat ovat tehneet, eihän hän muuten kantaisikaan nimeä Isä-Micro.

Ostoskanavan Teemu Selänne
Lauantaina Raumalla nähtiin Youtube-aineistoa oleva tuuletus a`la Devilsin Pekka Palm. Maalia juhlinut Palm heitti hanskansa ilmaan idolinsa Teemu Selänteen tavoin ja alkoi ”ampumaan” mailalla lentävää kohdettaan. Pekka kuitenkin unohti, että Rauman kakkoshalli on sangen matala ja se on koristeltu katosta valkoisin ja sinisin kangassuikalein sillä seurauksella että miehen hanska jäi kattoon koristeitten päälle jumiin. Ongelman ratkaisi ketjukaveri Tommi Huovinen, joka heitti omalla mailallaan siipimiehensä hanskan alas katosta ja Rauman harvalla mutta asiantuntevalla yleisöllä oli hauskaa. Onneksi Palmin idoleihin ei kuulu Savon kuuluisin pilkkimestari Pylkkänen tai noitamainen sarjakuvahahmo Milla Magia, sillä ensimmäisessä tapauksessa poika olisi kairannut jäähän reiän tai toisessa yrittänyt sulattaa koko jäähallin isoksi kultarahamöntiksi.

Kateellinen huoltaja
Sunnuntaina Kärpät pelin jälkeen alkoi naisten maajoukkueen ja Ässien poika-junnujen välinen harjoitusmatsi. Viereisessä kopissa puuhastellut maajoukkuehuoltaja sai Kuopiolaishuollon silmät putoamaan päästään: ei siksi että hän ei ollutkaan nainen, vaan siksi että kyseisellä kaverilla oli makeahko huoltovyö lanteillaan. ”Ei Savossa tuollaisia ole nähty, missä lanteilla kulkee mukana kaikki liipat, meisselit ja varanauhat kuin lännenmiehillä ikään. Vielä kun selkään saisi sellaisen moottorisoidun käsikuivauspaperitelineen ja jalkoihin hankaussähköllä toimivan kylmäkallen, niin johan olisi täydellistä”, tuumasi huoltaja Haatainen, jonka nykyisiin vahvuuksiin kuuluu kahvin keittäminen siellä missä sitä ei meille tarjota sekä sunnuntaipäivät yleensäkin.



Henrys pub


Mainostoimisto Adaris

• Kirjoita vieraskirjaan
Lue vieraskirjaa

Etusivulle